maanantai 30. huhtikuuta 2018

Rooibosta Kampin Espresso Housessa


Kävin tänään pienen seurueen kanssa Kampin Espresso Housessa. En juo juurikaan kahvia, mutta tällaisissa paikoissa pitäisi kyllä varmaan ottaa. Niin paljon vaihtoehtoja ja asiantuntemusta! Sen sijaan Espresso Housen teevalikoima on joka toimipisteessä samat viisi erilaista pussia: earl grey, hedelmäinen musta tee, valkoinen kirsikkatee, marjainen rooibos ja mango-tyrni -vihreä tee. Teekupillisen hinta on 3,30e, mikä tuntuu aina aika kirpeältä yhdestä teepussista.

Otin tällä kertaa Very Merry Rooibosta, jossa on mansikkaa, mustikkaa ja kehäkukkaa. Näistä ennen kaikkea mansikka maistui voimakkaasti. En ole juo muutenkaan rooibosta kovin usein, koska pidän enemmän teestä, mutta tämä ei omassakaan lajissaan ollut erityisen vakuuttava. Aika imelää eikä erityisen raikasta. Makua kyllä oli. Erityisesti hintaansa nähden kuitenkin pettymys, 2/5.

Ympäristönä Espresso Houset ovat yleensä hyvin viihtyisiä, joten mielelläni istuisin siellä iltapäivää. Sääli, ettei teetarjontaan ole panostettu enempää. Pisteet tosin siitä, että listalta saa matcha lattea.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Teearvostelu: Jasmine Phoenix Eyes (Chaya teekauppa)


Jasmine Phoenix Eyes: Phoenix Eye on valmistettu käyttämällä vain parhaita vihreän teen teesilmuja. Maultaan tee on pehmeää ja täyteläistä, eikä kitkeröidy helposti. Jasmiinin huumaava tuoksu kietoutuu hyvin yhteen korkealaatuisen vihreän teen tuoksun kanssa. Jasmiinin tuoksu on voimakas myös seuraavilla haudutuksilla, joka osoittaa, että tee on hajustettu taidolla. Haudutus: 1-2 tl/2dl, 1-1,5 min, 70-85 C

Teekauppa.fi mainosti uutuutena tällaista helmen muotoon kiedottua jasmiiniteetä ja päätin kokeilla. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut hyllyssä jasmiiniteetä, vaikka se on hyvin klassikko ja varma valinta jos pitää tarjota jotain vieraille. Tämä vaikutti laadukkaalta, plus tuollaiset haudutuksessa avautuvat pallukat ovat minusta hauskoja.

Oli erittäin hyvää! Varsinkin ensimmäinen haudutus oli juuri sellainen sopivan herkkä ja kevyt, jollaista jasmiiniteen pitää mielestäni olla. Seuraavassa haudutuksessa käytin pidempää haudutusaikaa, mikä taisi olla virhe, sillä teestä tuli makuuni liian paksua ja arkista. Pitäisi muistaa, että tällaiset isolehtiset tiukkaanpakatut teet luovuttavat ilmeisesti toisella kerralla ensimmäistä nopeammin makua, koska ensimmäisen haudutuksen aikana lehdet vasta avautuvat.

Tuoksuu ja maistuu todella vahvasti jasmiinilta, täyttää siis tarkoituksensa oikein hyvin. Vastaa hyvin etiketin kuvausta, 5/5!



Teeshoppailua! (Chaya Teekauppa eli teekauppa.fi)



Tein eilen ostoksia! Tilasin nämä herkut teekauppa.fi:stä, jolle pitää antaa tunnustusta erittäin sitkeästä markkinoinnista. Näen kyseisen sivuston mainoksia joka kerta kun avaan Facebookin. Johtuu varmaan siitä, että pari kertaa viikossa klikkaan niitä ja viihdytän itseäni selailemalla valikoimaa. Siihen nähden olen ostanut sieltä hyvin vähän mitään. Koitan nimittäin hillitä itseäni: jos ostaisin jokaista teetä mitä minun tekee mieli, hukkuisin siihen. Lisäksi ostan mieluiten teeni paikan päältä myymälöistä, joissa saa fiilistellä tuoksuja. Chaya Teekaupalla on myös myymälä Kluuvin kauppakeskuksessa, oikein kiva pikku putiikki.

Olen myös teekauppa.fi:n postituslistalla, joten saan muutaman kerran kuussa sähköpostiin tietoiskun teestä ja jonkun tarjouksen. Nämä ovat ainoita sähköpostimainoksia, jotka ilahduttavat joka kerta ja jotka myös luen joka kerta. Tarjoukset ovat usein oikeasti hyviä: esimerkiksi tämänkertaisen paketin kokosin niin, että sain mahdollisimmat hyvät hinnat. Kuvassa etualalla oleva pieni myökky on 0,80e arvoinen pala puerhia, jonka ostin saadakseni tarjoukseen oikeuttavan kokonaissumman täyteen.

Kikkailupuerhia lukuunottamatta ostoskorissa oli tällä kertaa pelkkää vihreää teetä. Ostin jonkin aikaa sitten uuden vedenkeittimen, jolla voi tarkasti määritellä veden lämpötilan, ja sen inspiroimana olen innostunut viime aikoina vertailemaan vihreän teen eri laatuja. Muistan, kuinka vielä ehkä noin vuosi tai puolitoista sitten ensimmäistä kertaa päädyin lukemaan jotain teeblogia, jossa ei kirjoitettu juuri mistään muusta kun maustamattoman virheän teen eri laaduista. Se oli minusta äärimmäisen tylsää: kuka jaksaa maistella pelkkää maustamatonta vihreää, vaikka tarjolla olisi rajattomasti todella erilaisia, kiehtovia maustesekoituksia? Nyt olen itse hurahtanut näihin täysin...

Makuarvostelut tulossa!

torstai 26. huhtikuuta 2018

Aloitus

Teenjuonti ja ajan viettäminen kaikkeen siihen liittyvän parissa on rakas harrastukseni. Siinä ei ole mitään huonoja puolia. Tee on hyvää. Tee on terveellistä ja edullista. Tee lämmittää. Se sekä piristää että rentouttaa. Sitä voi hyvin juoda yksin tai seurassa, arjessa tai juhlassa. Teen kanssa hifistely on ihanan viatonta ja viihdyttävää touhua. Erilaiset teelaadut ovat loppumaton aarreaitta. Teestä tulee hyvä mieli.

Olen tottunut sanomaan, että olen teen suhteen kaikkiruokainen enkä turhan tarkka, mutta rehellisyyden nimissä huomaan laatutietoisen nirsouden lisääntyvän sitä mukaan, mitä enemmän pääsen nauttimaan korkealaatuisista teistä. Pussiteetä juon aika harvoin, tosin se ei johdu siitä, ettäkö kaikki pussitee olisi mielestäni kelvotonta. Irtotee on toki usein parempaa, mutta ennen kaikkea haudutusvälineillä näpertely on minusta hyvin tunnelmallista ja mukavaa. Muuten juon valkoista ja mustaa ja kaikkea siitä väliltä ja mielellään paljon, mausteilla ja ilman. Joskus myös hunajan tai maidon kera.

Kirjoitan aikani kuluksi ja omaksi huviksi, mutta olen otettu jokaisesta lukijasta! Tervetuloa kirjoittamaan kommentteja, kysymyksiä ja suosituksia. Myös blogivinkkejä otetaan vastaan! Kovin aktiivisia suomenkielisiä teeblogeja ei taida juuri olla... Katsotaan kuinka tämän käy.

Teetä mukaan, osa 2

Kirjoitin heinäkuussa takeway-teestä  ja uudesta lasisesta teepullostani. No, sitä iloa ei kestänyt kauaa. Ensinnäkin käytettyäni pulloa par...