Nordqvist: Luonnon teet

Tänään arvostelussa Nordqvistin Luonnon tee -sarjan maustetut teelaadut. Sarjaan kuuluu käsittääkseni viisi eri irtoteetä (näiden lisäksi maustamattoman vihreä ja musta), joista kolmea minulla sattui olemaan hyllyssäni, joten suoritin leikkimielisen makuvertailun iltani ratoksi. Haudutin kutakin laatua yhden kupillisen: 2,5 desilitraa vettä ja reilunkokoinen teelusikallinen lehtiä. Minulla ei ole pikkuruisia teenhaudutusastioita, jotka tällaiseen epäviralliseen maisteluun parhaiten sopisivat, mutta virittäydyin tunnelmaan valitsemalla yhdenmukaiset valkoiset kupit ja hauduttamalla jokaisen teen väljästi omassa pannussaan.

Maisteluväleineistö ready to go

Wiekas Puolukka Greippi: luonnonmukaisesti tuotettu vihreä tee, suomalaiset luomupuolukat, suomalainen luomupuolukkajauhe, luontaiset puolukka ja greippiaromit, luomumalvankukat

Tämä on uusin tuttavuus. Minulla kesti jonkin aikaa, ennen kun löysin sopivan tavan hauduttaa tätä sekoitusta. Tähän teehen nimittäin ilmestyy herkästi hallitseva, tympeän hapan maku, jos vesi on liian kuumaa ja/tai haudutus on liian pitkä. Toisaalta nämä maut eivät myöskään irtoa erityisen voimakkaina, joten liian kevyt haudutus tuottaa mitäänsanomatonta juomaa. Tämän illan kupillista haudutin noin 75 asteisessa vedessä minuutin verran, mikä osoittautui hyväksi kompromissiksi. Tee oli varsin raikasta, mutta ennen kaikkea makeaa. Happamuus jäi sopivasti taustalle, ei häirinnyt mutta muistutti sen verran olemassaolostaan, että minuutin verran pitempi haudutus olisi varmaan ollut jo pilalla. Tai sitten sekoituksen laatijat ovat juuri hakeneet tätä happamuutta, joka ei vain miellytä minua. Mutta näin kevyesti haudutettuna ihan maistuvaa makeaa teetä. 3/5.

Wiisas Tyrni: luonnonmukaisesti tuotettu musta Assam FOP -tee, luontainen tyrniaromi, suomalainen luomutyrnijauhe, luomumalvankukat

Tätä olen juonut kohta kaksi pakettia: yhden olen ostanut itse ja yhden olen saanut lahjaksi. Tämänkin teen kanssa minulla oli pitkään hankaluuksia saada hyvää haudutusta aikaiseksi, koska oli vaikea uskoa, kuinka helposti tästä tuleekin liian väkevää. Pohjalla oleva musta tee on todella vahvaa eikä tyrnikään ole mikään kaikista lempein maku. Tässäkin on makeutta, mutta myös karvaus maistuu voimakkaasti, joten lopputulos ei ole täysin selkeästi kumpaakaan. Parhaimmillaan ja oikeana hetkenä tämä on oikein hyvää, mutta ei tämä ole mitään kaikkein tasapainoisinta teetä. Kyllä tätä on tullut juotua, mutta en usko, että ostan enää lisää. 3/5.

Willi Mustikka Rooibos: luonnonmukaisesti tuotettu rooibos, suomalaiset luomumustikat, luomumalvankukat, suomalainen luomumustikkajauhe, luontainen mustikka-aromi

Tämä on ehdoton suosikki. Tätä on menossa kolmas paketti, mikä on merkillepantavaa, sillä ostan hyvin harvoin samaa teetä uudestaan: uteliaisuuteni saa minut kokeilemaan aina uusia makuja. En myöskään noin muuten juurikaan juo rooibosta. Rooibos itsessään ei maistu minusta mitenkään kummoselta ja sekoitukset ovat usein makuuni liian mietoja: kaipaan sitä pientä kitkeryyttä, joka teessä on. Tämä mustikkarooibos on kuitenkin must have: tämä on oikeasti todella mustikkaista ja maistuvaa. Kerrankin rooibos, jonka voimakas tuoksu tuntuu myös maussa. Juoma on todella makeaa ja pehmeää, muttei imelää vaan raikasta. Arvostan sitä, että tämä maistuu selkeästi vain mustikalta eikä tässä ole mitään epämääräistä. 5/5.

Japanilainen teemaistelu TeeMaassa

Olin tänään japanilaisessa teemaistelussa TeeMaassa. Tämä oli toinen kerta kun osallistun tällaiseen tapahtumaan, edellinen oli samassa paikassa. Suosittelen! Mukavan rento tunnelma, laadukasta teetä ja paljon uutta infoa kaikesta aiheeseen liittyvästä.

Opin muun muassa seuraavaa teen historiasta: Vuosituhanten ajan teetä juotiin vain Kiinassa. Japaniin tee tuli kunnolla 1100-luvulla, nimenomaan matchan muodossa. Japanissa tee nautittiin yksinomaan matchana 1600-luvulle asti (500 vuotta!). Silloin alettiin valmistaa myös senchaa, joka kirjaimellisesti tarkoittaa haudutettua teetä, eli meille sitä tavallista tapaa tehdä teetä teenlehdistä. Pitkään sencha tarkoitti kaikkea teetä, joka ei ollut matchaa, mutta nykyään termi on määritelty tarkkaan teen tuotantotavan mukaan. Molemmat teenvalmistustavat on alunperin keksitty Kiinassa, mutta nykyään matcha ja sencha ovat selvästi japanilaisia teelaatuja, sillä perinettä on vaalittu erityisesti Japanissa. Kiinnostavaa oli myös tietää, että luonnonvarainen teepensas on alunperin kasvanut vain Kiinan lounaisosasssa (josta kasvi on viety muihin maihin) ja Intiassa. Intiassa teetä ei kuitenkaan käytetty ennen kuin... 1800-luvulla? En muista tarkkaan. Joka tapauksessa koko teen historia pohjautuu hyvin vahvasti Kiinaan, jossa teetä on valmistettu huomattavasti kauemmin kuin missään muualla maailmassa.

Ensimmäisenä joimme matchaa. Matcha on siis hienoksi pulveriksi jauhettua vihreää teetä, jonka lehdet on varjostettu muutama viikko ennen poimintaa. Aito ja hyvälaatuinen matcha on varsin kallista, yli 20e per pieni purkki. Matchana myydään myös heikommasta teeaineksesta jauhettua tavaraa, joka ei kuulemma käyttäydy samalla tavalla kuin alusta loppuun määritelmän mukaisesti tuotettu matcha, vaan on kitkerämpää ja kuivakampaa eikä vaahtoudu samalla tavalla. Itse en ole koskaan ostanut kotiin matchaa enkä kokeillut sitä itse valmistaa, joten en osaa sanoa. Kahvilassa olen joskus tilannu matcha laten, on ollut kyllä hyvää. Ilmeisesti kuitenkin tällaisiin sokeroituihin ja maitoon sekoitettuihin juomiin käytetään em. huonompilaatuista teetä, eikä kahviloiden matcha latet ole japanilaista perinnettä vaan länsimainen keksintö.

Matcha valmistetaan oikeaoppisesti käyttämällä tähän tarkoitukseen tehtyä bambuvispilää, jota liotetaan hetki kuumassa vedessä ennen käyttöä. Ensin matchajauheen annetaan olla hetki kylmässä vedessä, sitten lisätään kuumaa vettä päälle (niin että lopputulos on noin 80 astetta) ja vispataan. Valmista tulee alle minuutissa.

Valmis matcha oli jännittävän näköistä: todella paksu vaahtokerros, todella vihreää. Maku oli häkellyttävän voimakas, suorastaan hyökkäävä. Erittäin intensiivinen vihreän tee -pommi. Omaan makuuni tämä oli liian vahvaa ja kitkerää, maitotilkka seassa olisi kelvannut. Sinänsä upean vehreitä makuja, mutta liian päällekäyvässä muodossa. Vähän laimeampi toimisi minulle paremmin. Uteliaisuus tätä juomaa kohtaa kuitenkin heräsi: jonain päivänä voisi kokeilla tehdä itse kotona. Nyt ei kyllä millään raaski: matcha-setti asianmukaisilla tarvikkeilla näyttäisi TeeMaan verkkokaupassa maksavan 42e.

Matcha

Sencha

Seuraavaksi joimme senchaa. Senchan valmistuksessa on neljä vaihetta: 1) höyrytys 2) rullaaminen neulasiksi 3) kuivaaminen 4) siivilöinti. Nimenomaan lehtien höyryttäminen poiminnan jälkeen on ilmeisesti leimallisen japanilainen tapa (vaikkakin alunperin keksitty Kiinassa) siinä missä kiinalainen vihreä tee useammin paahdetaan. Siivilöinnissä karsitaan liian suuria lehtiä ja lehtien varsia. Senchaa on monenlaista, ja erot johtuvat lehtimateriaalista sekä ennen kaikkea höyrytyksen pituudesta. Tämänpäiväinen oli ilmeisesti kevyesti höyrytettyä. Kevään ensimmäisen sadon senchaa kutsutaan shinchaksi, ja sitä oli nyt tarjolla.

Tämäkin oli hyvin voimakkaan makuista, liiankin tujua mielestäni. Ei mitään hentoa ja herkkää vaan vahvaa ja maukasta. Kuitenkin oikein hyvää, vaikka omasta puolestani juomaa olisikin ollut varaa vähän laimentaa.

Kolmantena oli vuorossa gyokuro. Tämä teelaatu on kiehtonut minua pitkään. Join gyokuroa ensimmäisen kerran silloin, kun kävin ensimmäistä kertaa TeeMaassa joskus 1-1,5 vuotta sitten. Juoma oli eksoottisen kirkkaanvihreää ja taivaallisen hyvää, en ollut koskaan ennen maistanut mitään niin laadukasta teetä. Myöhemmin ostin toisesta teeliikkeestä gyokuroa ja toivoin kokevani saman nautinnon uudestaan, mutta joko minä en osannut sitä oikein hauduttaa tai lajike oli vain aivan toisenlaista kuin TeeMaassa maistamani gyokuro. Ensinnäkään väri ei ollut siinä gyokurossa haudutettuna erityisen vihreä, mikä tuotti pettymyksen. Sittemmin olen huomannut, että niin senchassa kuin gyokurossakin on ilmeisesti paljon eroja valmiin juoman värissä. Tämänpäiväisen maistelun vetäjä sanoi, ettei syvemmän vihreän värinen tee ole suoraan sen parempaa kuin vähemmän vihreä. Itselläni on kuitenkin sitkeä päähänpinttymä ihannoida kaunista ja erikoista kirkkaanvihreää sävyä valmiissa juomassa. Ainakin kaikki tällainen tee on maistunut minulle todella hyvin.

Gyokuro on matchan ohella arvokkain japanilainen teelaatu ja valmistetaan matchan tavoin varjostettujen teepensaiden lehdistä. Kiehtovaa gyokurossa on myös se, että se haudutetaan kädenlämpöiseen, siis todella viileään veteen. Opin tänään myös sen, että oikeaoppiselle gyokuron valmistamiselle on oma terminsä, susuricha. Matalan haudutuslämpötilan lisäksi eritystä tässä on huomattavan suuri määrä lehtiä suhteessa veteen: lehdet hädin tuskin peittyvät. Tänään teeoppaamme käytti runsaasti lehtiä, mutta ensimmäisessä hauduksessa juotavaa tuli kullekin vain muutama tippa. Todellista fine dining -teenjuontia.

Tämä oli tyrmäävän tymäkkää, mutta oikein hyvällä tavalla! Gyokurossa sanotaan olevan erityisen paljon umamia, ja tämä tosiaan oli kuin söisi palan kinkkua. Hämmentävä mielleyhtymä teestä! En muista ajatelleeni lihalientä aikaisemmin gyokuroa maistaessani, mutta tässä väkevä umami oli päälimmäisin havainto. Lihaisuus väheni seuraavilla haudutuksilla, ja meille kerrottiinkin, että viimeiset haudutukset muistuttavat hyvin paljon senchaa ja voidaan hauduttaa samaan samaan. Kuulin myös, että monissa etiketeissä gyokuro ohjeistetaankin tavanomaisella senchan haudusohjeella, jollaisena teetä voi toki juoda, mutta teen erityisominaisuudet jäävät kokematta ja korkea hinnan maksaminen menee vähän hukkaan. Tämä oli suosikkini maistelutilaisuuden teistä, todella erityislaatuinen ja mieleenpainuva tee. (Ei ollut loistavan vihreää niin kuin muistojeni legendaarinen gyokuro, mutta annetaan anteeksi.)

Tilkka gyokuroa

Houjicha

Seuraavana vuorossa oli houjicha. Tämä laatu oli minulle täysin uusi tuttavuus, en ollut kuullut koko sanaa aikaisemmin. Tämän opin: Kyseessä on tee, joka valmistetaan senchaan kelpaamattomasta, siivilöinnin yhteydessä karsitusta alempilaatuisesta lehtiaineksesta. Lehdet ovat siis käyneet läpi koko senchan valmistusprosessin, ja sen jälkeen ne vielä paahdetaan voimakkaasti. Koska epätasaisemmassa lehtimateriaalissa on mukana enemmän mm. lehtien varsia, houjicha on vähäkofeiininen teelaatu.

Houjichan lehdet ovat ruskeita ja tuoksuvat palaneelta puulta. Valmis juomakin näyttää ihan mustalta teeltä! Kuulemma tämä silti luokitellaan vihreäksi teeksi, vaikka makukaan ei muistuta ollenkaan vihreää teetä. Oletan tämän johtuvan siitä, että käsitteet vihreä ja musta tee on määritelty hapetusasteen mukaan (musta tee on kokonaan hapettunutta siinä missä vihreän teen valmistuksessa hapettuminen estetään), ja tältä osin houjicha valmistetaan kuten vihreä tee. Vihreä väri ja vihreän teen ominainen maku katoaa raskaassa paahtamisessa.

Ei houjicha kuitenkaan myöskään maistunut mustalta teeltä, vaikka siihen kategoriaan tämän olisin varmasti laittanut jos olisi pitänyt arvata. Makua teki mieli kuvailla vain kahdella sanalla: puinen ja paahteinen. Tykkäsin kyllä. Tämä oli miedompaa kuin edelliset, enkä erottanut mitään pistävää tai kitkerää makua, vaikka hauduksessa käytettiin kiehahtanutta vettä. Joimme tätä maistelun lopuksi myös viileänä, toimi hyvin! Kuulemma nimenomaan viileä houjicha on suosittu juoma Japanissa kuumalla säällä.

Neljäs teelaatu oli genmaicha. Tämäkin valmistetaan sivutuotteena syntyneestä B-luokan senchasta, ja sekaan lisätään paahdettua riisiä. Genmaichaan olen törmännyt aikaisemminkin, ja kuullut sanottavan sitä "kansan teeksi." Sekoitus on ilmeisesti kehitetty, jotta teen hinta saataisiin alemmaksi. Minulla on kotonakin pieni määrä genmaichaa, jonka sain joskus kaupanpäällisetuna teekauppa.fistä. Se ei koskaan ole ollut suosikkini, mutta ihan hauska kokemus. Tarina liittyen genmaichaan: ennen kuin sain tätä kotiini tai edes tiesin tästä teelaadusta, join jossain sushibuffetissa kummallisimman ja vastenmielisimmän makuista teetä, jota olin koskaan maistanut ravintolassa. Kun haudutin itse genmaichaa ensimmäisen kerran, tajusin heti, että tuo painaistee oli varmasti genmaichaa, ilmeisesti jollain tavalla täysin väärin valmistettua tai pilalle mennyttä. Oma genmaichani on aina maistunut erikoiselta, mutta ei koskaan vastenmieliseltä. Maistuu vihreältä teeltä ja riisin keitinvedeltä, vie jopa vähän nälkää.

Mutta tämä genmaicha, mitä join TeeMaassa, oli erittäin hyvää! Ylitti siis todellakin odotukseni. Paahdettu riisi maistui ensimmäisessä haudutuksessa hyvin voimakkaasti, todella miellyttävällä ja tasapainoisella tavalla. Tuli mieleen jonkun maukkaan keiton liemi, jota tekee mieli nautiskella lusikallinen kerrallaan. Mitä tästä taas opimme: teessä on merkittäviä eroja laadussa riippuen siitä, mistä sen ostaa ja miten se haudutetaan, myös silloin kun otsikko on sama.

Viimeinen teelaatu oli sakura sencha, jossa senchan sekaan on lisätty kirsikkapuun lehtiä ja kukkia. Maistelutilaisuuden vetäjä kutsui tätä "aidoksi kirsikkateeksi" verrattuna sekoituksiin, jossa vihreä tee on kyllästetty kirsikkaesanssilla. Itse satun olemaan hyvin mieltynyt kaikkeen kirsikkaesanssissa uitettuun (Dr. Pepper! Ja Haribon kirsikat, namnam), joten itselleni oli vähän pettymys, että tämä tee ei maistunut lainkaan kirsikalta. No, mitä voi odottaa, kuin sekoitus ei sisällä lainkaan itse kirsikoita, vaan kirsikan lehtiä. Hyvää oli tämäkin kuitenkin. Lempeää aika tuhtia, tuli mieleen leipä. Minusta tuntuu, että vieressäni voimakkaasti tuoksuva märkä, käytetty genmaicha myös sekottui tähän makukokemukseen. En tiedä johtuuko tämän teen ominaispiirteistä vai siitä, että olin viimeisen parin tunnin aikana tankannut itseni täyteen kaikenlaisia teeherkkuja ja makuaistin vastaanottokyky oli jo heikentynyt, mutta mielikuvani tästä teestä oli melko arkinen.

Käytetyt teenlehdet. Senchaa ja gyokuroa myös maistettiin, käytetyt lehdet voi ilmeisesti hyvin lisätä salaatin jatkoksi. Vähän liian kummallinen ajatus vielä itselle...

Lopputulemana: Oli erittäin mukava ja antoisa iltapäivä, osallistun vastaaviin tilaisuuksiin varmasti jatkossa uudestaankin. Reissulta tarttui mukaan myös muutama uusi lajike kokeiluun, täytyy kirjoittaa niistä kunhan tokenen tästä elämyksestä. 

Vieläkin jääteetä: pro-tips

Aurinkoa vaan riittää! Ja kuulemma ensi viikolla helteet vain yltyy. Jääteetä on tullut nautittua mielin määrin, tässä pari to-do ja not-to-do -huomiota:

1) Keitin sitten yli 90-asteiset teet lasiseen mukiin, josta kuva edellisessä postauksessani. Paksua lasia, kyllä se kuuman veden kestää, ja kestikin. Sitä se ei kestänyt, kun saadakseni teen jäähtymään nopeasti laitoin mukin kylmään vesihauteeseen. Kuului samanlainen "räks" kun jääpaloista lähtee kun ne tiputtaa kuumaan veteen. Onneksi halkeama ei mennyt kokonaan läpi, joten muki ei vuoda. Vielä. Note to self: malttia!! Ja maalaisjärkeä.

2) Edellisestä viisastuneena päätin lopettaa kikkailut ja tyytyä turvalliseen kylmähaudutukseen. Halusin kuitenkin mahdollisimman nopeasti valmista juomaa, joten laitoin vain reilusti vihreän teen lehtiä kylmään veteen ja noin kymmeneksi minuutiksi jääkaappiin. Ja oikein hyvää teetä tuli! Eli lisäämällä lehtien määrää voi hyvin kompensoida haudutusajan pituutta. Eikä mitään mene rikki.

3) Jos haudutat kuumaa teetä, jonka annat jäähtyä, lisää mahdollinen sokeri kun juoma on vielä kuumaa. Älä juuri ennen nauttimista jääpaloilla täytetystä kylmästä mukista: Liukenee todella paljon hitaammin. Ala-asteen kemia kertaukseen.

Jälkkäriteet ravintola Factoryssa

Kävin buffet-lounaalla ravintola Factoryssa Aleksanterinkadulla. Voin suositella: hyvää ruokaa, paljon vaihtoehtoja ja viihtyisä ympäristö edulliseen 10,30e hintaan. Jälkiruoka oli melko yhdentekevää sokerivaahtoa, mutta muuten ei valittamista mistään. Pisteet teetarjonnasta! Muuten korkeatasoisissakin ravintoloissa on tarjolla muuta kuin suppea valikoima pussiteetä. Factoryssa oli sekä pusseja että kaksi valmiiksi haudutetua Forsmannin irtoteetä, Rooibos Aavikkokerma ja Kiinalainen Gun Powder. Eli makeaa kofeiintonta ja maustamatonta vihreää. Varsin hyvä pyrkimys tarjota "jokaiselle jotakin" kahdella vaihtoehdolla.

Maistoin molempia. Rooibos oli lähinnä kermaista: pehmeää ja makeaa. Gun Powder vastasi mielikuvaani "tavallisesta" vihreästä testä: ihan hyvää, vähän karheaa muttei kitkerää. Täytti tehtävänsä yltäkylläisen lounaan jälkeisenä sulattelujuomana.

Darjeling First Flush (TeeMaa)

 

TeeMaa mainosti Instagramissa ilmaisia Darjeeling First Flush -maistiaisia, joten menin käymään. Darjeeling First Flush eli kevään ensisadon intialainen Darjeeling -alueen tee on selvästi teeharrastajien rakastamaa, mikä käy nopeasti ilmi kun vähänkin alkaa perehtyä laadukkaisiin teelautuihin. En ollut koskaan ennen itse maistanut, ja sana "Darjeeling" on yhdistynyt minulla lähinnä siihen Twiningsin violettiin pussiteehen, josta en erityisemmin välitä (ja joka on paitsi selvästi heikkolaatuisempaa kuin tällainen erikoisliikkeen tuore irtotee, myös muutenkin eri asia kuin nimenomaan ensisadon darjeeling). Mutta nyt pääsin maistamaan tätä ihan oikeaa paljon puhuttua herkkua.

Ja kyllä oli hyvää! Sain kaksi maistiaista, kylmä- ja kuumahaudutetun. Raikasta, pehmeää, maukasta, kevyttä. Sellaista teetä, jota juodessa on vaikea keskittyä mihinkään muuhun. Parhaat makunautinnot (niin teessä kuin muissakin juomissa ja ruuissa) ovat sellaisia, joita vielä jää nauttimisen jälkeen muistelemaan ja fiilistelemään, että olipas hyvää. Tämä oli sellainen, eli vaikka odotukset olivat korkealla, ei tarvinnut pettyä! Tällaisia tyrmäävän hyviä teekupposia olen muuten nauttinut tuolla TeeMaassa useammankin, suosittelen lämpimästi.

En tietenkään voinut olla ostamatta tätä kotiinkin. Näitä erilaisia Darjeeling First Flush -laatuja oli tietenkin ainakin viittä erilaista, kuten erikoishifistelyliikkeessä asiaan kuuluu, mutta omani valitsin aika summanmutikassa. En siis osaa tulkita tuota FTGFOP1CL-riviä, joten saa sivistää jos joku osaa. Satuin kuulemaan sivusta, kuinka toinen asiakas ihmetteli, että eikö darjeeling olekaan mustaa teetä, ja miten se onkin näin kevyttä ja vaaleaa. Kauppias selitti, että myöhempien satojen darjeelingista tehdään sitä "tavallista mustaa teetä" (josta hän itse ei kuulemma pidä), ja vain tämä kevään ensisato valmistetaan tällaiseksi erityislaatuiseksi. Maku on kieltämättä erityinen: tämä on kevyttä ja vaaleaa, mutta ei maistu vihreältä teeltä. Tämä on kuin hyvin kevyttä mustaa teetä, muttei kuitenkaan missään nimessä laimeaa, vaan täynnä makua. Muistuttaa minusta eniten oolongia, ja eikös oolongiakin sanota "mustan ja vihreän teen välimuodoksi"?

Jännä piirre TeeMaan tuotteissa on se, että näissä pussessa aina ohjeistetaa laittamaan kaksi teelusikallista teenlehtiä kahteen desilitraan vettä, mikä on tuplasti enemmän kuin perus 1tl/kuppi -ohje, joka lukee yleensä kaikkialla muualla. Haudusajat kuitenkin vastaavat muiden liikkeiden suosituksia. TeeMaan sivuilla kerrotaan, että he hauduttavat teen gongfu-tyyliin, jossa käytetään paljon lehtiä suhteessa veteen. Mutta eikö silloin haudutusajankin pitäisi olla lyhyempi? Kotiin päästyäni koitin sitten hauduttaa itse darjeeligia ohjeen mukaan: desimitan ja sekuntikellon kanssa 96C/2tl/2dl/2min. Vielä pressopannussa niin, että lehdet saivat laajeta vapaasti. Ja teestä tuli paljon tujumpaa kuin se herkkä juoma, mitä minulle tarjoiltiin liikkeessä?? En ymmärrä, mitä tein väärin. No, laimensin juomaani lisäämällä varmaan toiset 2dl vettä, ja heti parani. Joten ehkä en yritäkään ymmärtää ja hauduttelen vain tavallani. Parempi näin, enemmän teetä vähemmästä määrästä lehtiä.

Lisää jääteetä!

 

Olen viime päivät asustellut parvekkeella. Lämpömittaria ei ole, mutta suorassa auringonpaisteessa on iltapäivän tunteina sietämätöntä, ellei nauti kylmää nestettä koko ajan. Toisaalta raikas juoma kädessä ja aurinkolasit naamalla paahde on vain nautinto.

Tällä kertaa valmistin saman tien pannullisen jääteetä ja kokeilin kylmähaudutusta. Yön yli tämäkään ei hautunut, mutta muutaman tunnin ehti olla jääkaapissa. Täytin pannun jääpaloilla ja laitoin tavalliseen verrattuna tuplamäärän lehtiä kylmään veteen tekeytymään. Tee oli Sellon Caffi -myymälästä peräisin olevaa jasmiini-sitruuna-kerma -vihreää teetä: samanaikaisesti pehmeän makeaa (kerma) ja kirpeän raikasta (sitruuna). Ensisijaisesti kuitenkin makeaa. Jotta juoma pysyisi mahdollisimman pitkään kylmänä, nautin herkkuni kannallisesta mukista, joka on paksua lasia ja viilensin mukin ensin kylmällä vedellä. Tämä pannullinen tuli kyllä siinä kuumuudessa hörpittyä niin nopeasti, että ei tee olisi ehtinytkään hirveästi siinä väljähtää.

Alla myös lähikuva eilisestä kupposesta, jonka tein kuumahaudutuksella Norqistin puolukka-greippi-vihreästä teestä. Jäiset juomat auringonpaisteessa näyttävät kuvissa niin houkuttelevilta. Oikeana hetkenä jäätee on parasta mitä eteensä voi saada, mutta tuskin näitä tulee muuten kuin helteellä juotua. Tavallisesti lämpö käsissä, suussa ja lopulta koko kropassa on puolet nautintoa teenjuonnissa.

Jääteetä!

Helle! Näillä keleillä ei tee mieli juoda mitään kuumaa, mutta onneksi teenjuonnista ei silti tarvitse pidättäytyä. Jääteen valmistaminen on oma lajinsa, jota en ole hirveän montaa kertaa kokeillut, mutta nyt on täydellinen hetki opetella.

Googlasin neuvoja netistä ja monissa ohjeistettiin kylmähauduttamaan teetä yön yli tai vähintään pari tuntia. Täytyy kokeilla sitäkin tyyliä, mutta tänään minulla oli tarve saada vilvoittava juoma mahdollisimman nopeasti eteeni. Siispä kesän ensimmäinen jääteeni valmistui seuraavilla aineksilla:

1) kuumaa, tavallista vahvemmaksi haudutettua Sadepäivän iloa (Nordqvist)
2) iso kupillinen jääpaloja
3) reilusti sokeria

Nam! Kylmää ja makeaa. Valitsin teen pohjaksi muutenkin hedelmäisen, marjaisen ja makean mustan teen, niin tästä tuli tällainen mehu. Näihinhän voi sekoittaa vaikka mitä yrttejä tai sitruunaa tms., voisi ottaa kesän projektiksi testailla eri vaihtoehtoja.

"Kiinalaista terveysteetä" aamiaisella

  

Pu-Erh Oolong Kiinalainen terveystee: Kuuden teevuoren alueella Lounais-Yunnanissa kasvava Pu-Erh tee on tunnetu terveysvaikutuksistaan. Pu-Erh teetä on käytetty korkeaan kolesteroliin ja laihdutusta tukemaan. Keskiruskeaksi fermentoitu tee on maultaan kypsynyt ja runsas. Lisänä vihreä oolong, mate ja luontainen sitruunaöljy. Annostele 1 tl kuppia kohden ja hauduta 4-10 min.

Olin ystäväni luona kylässä ja join siellä aamiaispöydässä tällaista Forsmanin teesekoitusta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että onpas erikoinen yhdistelmä: puerhia, vihreää oolongia ja matea? Ja sitruunaöljyä? En myöskään ole sitä kohderyhmää, johon erityisesti vetoaa teelaadun brändääminen "terveysteeksi." Juon teetä, koska se on hyvää. Lisäksi olen siinä käsityksessä, että terveysvaikutusten kannalta ei ole kovin suurta merkitystä sillä, minkätyyppistä teetä juo. Toisissa etiketeissä asiaa alleviivataan enemmän kuin toisissa. Mainittakoon myös, että mate on kotoisin Etelä-Amerikasta eikä Kiinasta, joten myös "kiinalaisuus" on aavistuksen harhaanjohtavaa mielikuvamainontaa.

Paketti ohjeisti hauduttamaan jopa lähemmäs kymmenen minuuttia, joten tee sai maustua rauhassa. Silti se oli oikein pehmeää ja mietoa, ei yhtään kitkerää muttei myöskään mautonta. Maku on lähinnä yrttinen. Sitruunaa en tunnistanut ollenkaan, olin unohtanut koko ainesosan ennen kuin aloin kirjoittaa tätä postausta. Ainesosat sekoittuvat täysin toisiinsa, mikä ehkä miellyttää jotakuta, mutta itseäni vähän häiritsi, kun en pystynyt erottamaan eri ainesten omia makuja. Ei mikään suuri herkku mutta ihan miellyttävää, kyllä tätä kupillisen silloin tällöin voisi juoda. 3/5.

Sencha Kura (Chaya Teekauppa eli teekauppa.fi)

Tänään olen nauttinut toista teetä siitä vihreän teen nipusta, jonka tilasin teekauppa.fi:stä viime viikonloppuna. Etiketti on varsin ytimekäs ("Korkealaatuinen sencha Shizuokasta"), mutta nettisivuilla kerrottiin seuraavaa:

Korkealaatuinen sencha Shizuokasta. Tämän teen on tuottanut Otsuka-yhtiö, joka tunnetaan monia kilpailuja voittaneena teentuottajana. Teelehdet ovat nuoria ja herkkiä, hedelmäisellä tuoksulla. Tuotantomenetelmänä käytetään fukamushi-prosessia, jossa teen lehdet höyrystetään kauemmin ja korkeammissa lämpötiloissa. Tämä hajottaa lehden solut, jolloin aromit ja maut pääsevät paremmin esille. Teelehdet ovat hienojakoisempia ja ne osittain sulavat hauteeseen, jolloin teestä saa enemmän irti. Korkea laatu takaa monta haudutusta. Haudutus: 1–2 tl/2 dl, 1–2 min, 60–70 °C

Tämä tee sattui olemaan tarjouksessa ja uutiskirjeen kupongilla vielä toisen alennuksen päälle, joten mikä ettei. Ostin muutama viikko sitten Théhuoneelta täysin samannimistä teetä samalta alueelta ja se oli todella, todella hyvää. Hinnoissansa, mutta sen väärti. 25 gramman pakkaus on sen verran nopeasti juotu, ettei tuntunut ihan pöhköltä ostaa lisää samaa laatua vaikka edellistä onkin vielä jäljellä. Sitä paitsi on kiinnostavaa vertailla eri teekauppojen tuotteiden eroja. Teekauppa.fin 25 gramman erä oli alennuksenkin kanssa kalliimpaa kuin Théhuoneen tuote, maistuuko se erilaiselta? Täytyy tehdä myöhemmin postaus niin, että edessä on kuppi kumpaakin. Nyt olen valmistanut niin monet kupilliset ja juonut makuaistini turruksiin tätä teekauppa.fin senchaa, ettei ole hyvä hetki ryhtyä vertaileviin tutkimuksiin.

Näiden hauduttaminen tuntuu olevan harvinaisen tarkkaa puuhaa. Thehuoneen sencha kuran etiketissä annettiin ohjeeksi, että ensimmäisen haudutuksen tulisi kestää 60-70s, toinen 20s ja kolmannen 40s. No johan on, ajattelin, että ihan kymmenen sekunnin tarkkuudella?? Ja vielä noin päin, että toinen haudutus selvästi vähemmän kuin ensimmäinen, 20 sekuntissahan ei juuri ehdi kuin kaataa veden lehtien päälle, ja heti pois. Muutamat annokset näitä nyt hauduttaneena voin sanoa, että ei nämä ohjeet ihan tuulesta ole temmattu. Näistä irtoaa valtavasti makua lyhyessä ajassa. Olen melkein jokaista pannullista laimentanut jälkeenpäin, koska en ole osannut poistaa haudutinta ajoissa. Toisaalta teen haudattaminen on aina vähän salatiedettä, sillä vaikka minuuttimäärät ja lämpötilat olisi ilmoitettu sekunnin ja celciuksen tarkkuudella, veden määrä on silti usein vain "kuppillinen."

Tämä tee on oikein hyvää. Makua irtoaa useisiin haudutuksiin, kuten luvattiin. Tee tuntuu suussa vahvana ja mukavan kirpeänä, mutta jälkeenpäin suuhun nousee miellyttävä makeus. Makeuden tunne voimistuu, kun juo perää kylmää, raikasta vettä. Jännittävä ilmiö! Tämän teen jälkeen on pitkään tyytyväinen olo, ei kannata pilata nautintoa syömällä tai juomalla mitään voimakkaan makuista vähään aikaan. 5/5.

Japanilaiset vihreät teet ovat juomana kuulemma vihertävämpiä kuin muiden maiden teet, liittyy kaiketi tuohon hyöryttämisprosessiin. Olen jokusen kerran päässyt näkemään ja maistamaan oikein kirkkaanvirheää teetä, ja se on todella eksoottinen kokemus. Suurimmaksi osaksihan vihreä tee on kupissa lähinnä keltaista. Tämän juoman väri vaihteli aika paljon eri haudutuksisa vihertävämpänä ja keltaisempana, kuvassa viimeinen (viides pannullinen? En juonut kaikkea yksin!) haudutus, siinä vihreään päin kallistuva sävy näkyy selvästi. (Värisävyt ovat tosin hyvin riippuvaisia kulloisestakin valaistuksesta, eikä varsinkaan valokuvista erilaisilta ruuduilta katsottuna saa kovinkaan luotettavaa kuvaa todellisuudesta.)

Kuvassa myös hyvin palvelleita märkiä teelehtiä. Nämä ovat todella pehmeitä pikku lehdensirpaleita ja turpoavat haudutuksessa tiiviiksi mössöksi. Pakkaus on niin tiheä, että uusintahaudutuksilla vedellä kestää hetki valua siivilästä pannuun asti, kuin suodatinpussin läpi kaataisi.