torstai 17. toukokuuta 2018

Lisää jääteetä!

 

Olen viime päivät asustellut parvekkeella. Lämpömittaria ei ole, mutta suorassa auringonpaisteessa on iltapäivän tunteina sietämätöntä, ellei nauti kylmää nestettä koko ajan. Toisaalta raikas juoma kädessä ja aurinkolasit naamalla paahde on vain nautinto.

Tällä kertaa valmistin saman tien pannullisen jääteetä ja kokeilin kylmähaudutusta. Yön yli tämäkään ei hautunut, mutta muutaman tunnin ehti olla jääkaapissa. Täytin pannun jääpaloilla ja laitoin tavalliseen verrattuna tuplamäärän lehtiä kylmään veteen tekeytymään. Tee oli Sellon Caffi -myymälästä peräisin olevaa jasmiini-sitruuna-kerma -vihreää teetä: samanaikaisesti pehmeän makeaa (kerma) ja kirpeän raikasta (sitruuna). Ensisijaisesti kuitenkin makeaa. Jotta juoma pysyisi mahdollisimman pitkään kylmänä, nautin herkkuni kannallisesta mukista, joka on paksua lasia ja viilensin mukin ensin kylmällä vedellä. Tämä pannullinen tuli kyllä siinä kuumuudessa hörpittyä niin nopeasti, että ei tee olisi ehtinytkään hirveästi siinä väljähtää.

Alla myös lähikuva eilisestä kupposesta, jonka tein kuumahaudutuksella Norqistin puolukka-greippi-vihreästä teestä. Jäiset juomat auringonpaisteessa näyttävät kuvissa niin houkuttelevilta. Oikeana hetkenä jäätee on parasta mitä eteensä voi saada, mutta tuskin näitä tulee muuten kuin helteellä juotua. Tavallisesti lämpö käsissä, suussa ja lopulta koko kropassa on puolet nautintoa teenjuonnissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Teetä mukaan, osa 2

Kirjoitin heinäkuussa takeway-teestä  ja uudesta lasisesta teepullostani. No, sitä iloa ei kestänyt kauaa. Ensinnäkin käytettyäni pulloa par...