lauantai 26. toukokuuta 2018

Japanilainen teemaistelu TeeMaassa


Olin tänään japanilaisessa teemaistelussa TeeMaassa. Tämä oli toinen kerta kun osallistun tällaiseen tapahtumaan, edellinen oli samassa paikassa. Suosittelen! Mukavan rento tunnelma, laadukasta teetä ja paljon uutta infoa kaikesta aiheeseen liittyvästä.

Opin muun muassa seuraavaa teen historiasta: Vuosituhanten ajan teetä juotiin vain Kiinassa. Japaniin tee tuli kunnolla 1100-luvulla, nimenomaan matchan muodossa. Japanissa tee nautittiin yksinomaan matchana 1600-luvulle asti (500 vuotta!). Silloin alettiin valmistaa myös senchaa, joka kirjaimellisesti tarkoittaa haudutettua teetä, eli meille sitä tavallista tapaa tehdä teetä teenlehdistä. Pitkään sencha tarkoitti kaikkea teetä, joka ei ollut matchaa, mutta nykyään termi on määritelty tarkkaan teen tuotantotavan mukaan. Molemmat teenvalmistustavat on alunperin keksitty Kiinassa, mutta nykyään matcha ja sencha ovat selvästi japanilaisia teelaatuja, sillä perinettä on vaalittu erityisesti Japanissa. Kiinnostavaa oli myös tietää, että luonnonvarainen teepensas on alunperin kasvanut vain Kiinan lounaisosasssa (josta kasvi on viety muihin maihin) ja Intiassa. Intiassa teetä ei kuitenkaan käytetty ennen kuin... 1800-luvulla? En muista tarkkaan. Joka tapauksessa koko teen historia pohjautuu hyvin vahvasti Kiinaan, jossa teetä on valmistettu huomattavasti kauemmin kuin missään muualla maailmassa.

Ensimmäisenä joimme matchaa. Matcha on siis hienoksi pulveriksi jauhettua vihreää teetä, jonka lehdet on varjostettu muutama viikko ennen poimintaa. Aito ja hyvälaatuinen matcha on varsin kallista, yli 20e per pieni purkki. Matchana myydään myös heikommasta teeaineksesta jauhettua tavaraa, joka ei kuulemma käyttäydy samalla tavalla kuin alusta loppuun määritelmän mukaisesti tuotettu matcha, vaan on kitkerämpää ja kuivakampaa eikä vaahtoudu samalla tavalla. Itse en ole koskaan ostanut kotiin matchaa enkä kokeillut sitä itse valmistaa, joten en osaa sanoa. Kahvilassa olen joskus tilannu matcha laten, on ollut kyllä hyvää. Ilmeisesti kuitenkin tällaisiin sokeroituihin ja maitoon sekoitettuihin juomiin käytetään em. huonompilaatuista teetä, eikä kahviloiden matcha latet ole japanilaista perinnettä vaan länsimainen keksintö.

Matcha valmistetaan oikeaoppisesti käyttämällä tähän tarkoitukseen tehtyä bambuvispilää, jota liotetaan hetki kuumassa vedessä ennen käyttöä. Ensin matchajauheen annetaan olla hetki kylmässä vedessä, sitten lisätään kuumaa vettä päälle (niin että lopputulos on noin 80 astetta) ja vispataan. Valmista tulee alle minuutissa.

Valmis matcha oli jännittävän näköistä: todella paksu vaahtokerros, todella vihreää. Maku oli häkellyttävän voimakas, suorastaan hyökkäävä. Erittäin intensiivinen vihreän tee -pommi. Omaan makuuni tämä oli liian vahvaa ja kitkerää, maitotilkka seassa olisi kelvannut. Sinänsä upean vehreitä makuja, mutta liian päällekäyvässä muodossa. Vähän laimeampi toimisi minulle paremmin. Uteliaisuus tätä juomaa kohtaa kuitenkin heräsi: jonain päivänä voisi kokeilla tehdä itse kotona. Nyt ei kyllä millään raaski: matcha-setti asianmukaisilla tarvikkeilla näyttäisi TeeMaan verkkokaupassa maksavan 42e.

Matcha
Sencha
Seuraavaksi joimme senchaa. Senchan valmistuksessa on neljä vaihetta: 1) höyrytys 2) rullaaminen neulasiksi 3) kuivaaminen 4) siivilöinti. Nimenomaan lehtien höyryttäminen poiminnan jälkeen on ilmeisesti leimallisen japanilainen tapa (vaikkakin alunperin keksitty Kiinassa) siinä missä kiinalainen vihreä tee useammin paahdetaan. Siivilöinnissä karsitaan liian suuria lehtiä ja lehtien varsia. Senchaa on monenlaista, ja erot johtuvat lehtimateriaalista sekä ennen kaikkea höyrytyksen pituudesta. Tämänpäiväinen oli ilmeisesti kevyesti höyrytettyä. Kevään ensimmäisen sadon senchaa kutsutaan shinchaksi, ja sitä oli nyt tarjolla.

Tämäkin oli hyvin voimakkaan makuista, liiankin tujua mielestäni. Ei mitään hentoa ja herkkää vaan vahvaa ja maukasta. Kuitenkin oikein hyvää, vaikka omasta puolestani juomaa olisikin ollut varaa vähän laimentaa.



Kolmantena oli vuorossa gyokuro. Tämä teelaatu on kiehtonut minua pitkään. Join gyokuroa ensimmäisen kerran silloin, kun kävin ensimmäistä kertaa TeeMaassa joskus 1-1,5 vuotta sitten. Juoma oli eksoottisen kirkkaanvihreää ja taivaallisen hyvää, en ollut koskaan ennen maistanut mitään niin laadukasta teetä. Myöhemmin ostin toisesta teeliikkeestä gyokuroa ja toivoin kokevani saman nautinnon uudestaan, mutta joko minä en osannut sitä oikein hauduttaa tai lajike oli vain aivan toisenlaista kuin TeeMaassa maistamani gyokuro. Ensinnäkään väri ei ollut siinä gyokurossa haudutettuna erityisen vihreä, mikä tuotti pettymyksen. Sittemmin olen huomannut, että niin senchassa kuin gyokurossakin on ilmeisesti paljon eroja valmiin juoman värissä. Tämänpäiväisen maistelun vetäjä sanoi, ettei syvemmän vihreän värinen tee ole suoraan sen parempaa kuin vähemmän vihreä. Itselläni on kuitenkin sitkeä päähänpinttymä ihannoida kaunista ja erikoista kirkkaanvihreää sävyä valmiissa juomassa. Ainakin kaikki tällainen tee on maistunut minulle todella hyvin.

Gyokuro on matchan ohella arvokkain japanilainen teelaatu ja valmistetaan matchan tavoin varjostettujen teepensaiden lehdistä. Kiehtovaa gyokurossa on myös se, että se haudutetaan kädenlämpöiseen, siis todella viileään veteen. Opin tänään myös sen, että oikeaoppiselle gyokuron valmistamiselle on oma terminsä, susuricha. Matalan haudutuslämpötilan lisäksi eritystä tässä on huomattavan suuri määrä lehtiä suhteessa veteen: lehdet hädin tuskin peittyvät. Tänään teeoppaamme käytti runsaasti lehtiä, mutta ensimmäisessä hauduksessa juotavaa tuli kullekin vain muutama tippa. Todellista fine dining -teenjuontia.

Tämä oli tyrmäävän tymäkkää, mutta oikein hyvällä tavalla! Gyokurossa sanotaan olevan erityisen paljon umamia, ja tämä tosiaan oli kuin söisi palan kinkkua. Hämmentävä mielleyhtymä teestä! En muista ajatelleeni lihalientä aikaisemmin gyokuroa maistaessani, mutta tässä väkevä umami oli päälimmäisin havainto. Lihaisuus väheni seuraavilla haudutuksilla, ja meille kerrottiinkin, että viimeiset haudutukset muistuttavat hyvin paljon senchaa ja voidaan hauduttaa samaan samaan. Kuulin myös, että monissa etiketeissä gyokuro ohjeistetaankin tavanomaisella senchan haudusohjeella, jollaisena teetä voi toki juoda, mutta teen erityisominaisuudet jäävät kokematta ja korkea hinnan maksaminen menee vähän hukkaan. Tämä oli suosikkini maistelutilaisuuden teistä, todella erityislaatuinen ja mieleenpainuva tee. (Ei ollut loistavan vihreää niin kuin muistojeni legendaarinen gyokuro, mutta annetaan anteeksi.)

Tilkka gyokuroa
Houjicha



















Seuraavana vuorossa oli houjicha. Tämä laatu oli minulle täysin uusi tuttavuus, en ollut kuullut koko sanaa aikaisemmin. Tämän opin: Kyseessä on tee, joka valmistetaan senchaan kelpaamattomasta, siivilöinnin yhteydessä karsitusta alempilaatuisesta lehtiaineksesta. Lehdet ovat siis käyneet läpi koko senchan valmistusprosessin, ja sen jälkeen ne vielä paahdetaan voimakkaasti. Koska epätasaisemmassa lehtimateriaalissa on mukana enemmän mm. lehtien varsia, houjicha on vähäkofeiininen teelaatu.

Houjichan lehdet ovat ruskeita ja tuoksuvat palaneelta puulta. Valmis juomakin näyttää ihan mustalta teeltä! Kuulemma tämä silti luokitellaan vihreäksi teeksi, vaikka makukaan ei muistuta ollenkaan vihreää teetä. Oletan tämän johtuvan siitä, että käsitteet vihreä ja musta tee on määritelty hapetusasteen mukaan (musta tee on kokonaan hapettunutta siinä missä vihreän teen valmistuksessa hapettuminen estetään), ja tältä osin houjicha valmistetaan kuten vihreä tee. Vihreä väri ja vihreän teen ominainen maku katoaa raskaassa paahtamisessa.

Ei houjicha kuitenkaan myöskään maistunut mustalta teeltä, vaikka siihen kategoriaan tämän olisin varmasti laittanut jos olisi pitänyt arvata. Makua teki mieli kuvailla vain kahdella sanalla: puinen ja paahteinen. Tykkäsin kyllä. Tämä oli miedompaa kuin edelliset, enkä erottanut mitään pistävää tai kitkerää makua, vaikka hauduksessa käytettiin kiehahtanutta vettä. Joimme tätä maistelun lopuksi myös viileänä, toimi hyvin! Kuulemma nimenomaan viileä houjicha on suosittu juoma Japanissa kuumalla säällä.

Neljäs teelaatu oli genmaicha. Tämäkin valmistetaan sivutuotteena syntyneestä B-luokan senchasta, ja sekaan lisätään paahdettua riisiä. Genmaichaan olen törmännyt aikaisemminkin, ja kuullut sanottavan sitä "kansan teeksi." Sekoitus on ilmeisesti kehitetty, jotta teen hinta saataisiin alemmaksi. Minulla on kotonakin pieni määrä genmaichaa, jonka sain joskus kaupanpäällisetuna teekauppa.fistä. Se ei koskaan ole ollut suosikkini, mutta ihan hauska kokemus. Tarina liittyen genmaichaan: ennen kuin sain tätä kotiini tai edes tiesin tästä teelaadusta, join jossain sushibuffetissa kummallisimman ja vastenmielisimmän makuista teetä, jota olin koskaan maistanut ravintolassa. Kun haudutin itse genmaichaa ensimmäisen kerran, tajusin heti, että tuo painaistee oli varmasti genmaichaa, ilmeisesti jollain tavalla täysin väärin valmistettua tai pilalle mennyttä. Oma genmaichani on aina maistunut erikoiselta, mutta ei koskaan vastenmieliseltä. Maistuu vihreältä teeltä ja riisin keitinvedeltä, vie jopa vähän nälkää.

Mutta tämä genmaicha, mitä join TeeMaassa, oli erittäin hyvää! Ylitti siis todellakin odotukseni. Paahdettu riisi maistui ensimmäisessä haudutuksessa hyvin voimakkaasti, todella miellyttävällä ja tasapainoisella tavalla. Tuli mieleen jonkun maukkaan keiton liemi, jota tekee mieli nautiskella lusikallinen kerrallaan. Mitä tästä taas opimme: teessä on merkittäviä eroja laadussa riippuen siitä, mistä sen ostaa ja miten se haudutetaan, myös silloin kun otsikko on sama.

Viimeinen teelaatu oli sakura sencha, jossa senchan sekaan on lisätty kirsikkapuun lehtiä ja kukkia. Maistelutilaisuuden vetäjä kutsui tätä "aidoksi kirsikkateeksi" verrattuna sekoituksiin, jossa vihreä tee on kyllästetty kirsikkaesanssilla. Itse satun olemaan hyvin mieltynyt kaikkeen kirsikkaesanssissa uitettuun (Dr. Pepper! Ja Haribon kirsikat, namnam), joten itselleni oli vähän pettymys, että tämä tee ei maistunut lainkaan kirsikalta. No, mitä voi odottaa, kuin sekoitus ei sisällä lainkaan itse kirsikoita, vaan kirsikan lehtiä. Hyvää oli tämäkin kuitenkin. Lempeää aika tuhtia, tuli mieleen leipä. Minusta tuntuu, että vieressäni voimakkaasti tuoksuva märkä, käytetty genmaicha myös sekottui tähän makukokemukseen. En tiedä johtuuko tämän teen ominaispiirteistä vai siitä, että olin viimeisen parin tunnin aikana tankannut itseni täyteen kaikenlaisia teeherkkuja ja makuaistin vastaanottokyky oli jo heikentynyt, mutta mielikuvani tästä teestä oli melko arkinen.

Käytetyt teenlehdet. Senchaa ja gyokuroa myös maistettiin, käytetyt lehdet voi ilmeisesti hyvin lisätä salaatin jatkoksi. Vähän liian kummallinen ajatus vielä itselle...

Lopputulemana: Oli erittäin mukava ja antoisa iltapäivä, osallistun vastaaviin tilaisuuksiin varmasti jatkossa uudestaankin. Reissulta tarttui mukaan myös muutama uusi lajike kokeiluun, täytyy kirjoittaa niistä kunhan tokenen tästä elämyksestä. 

2 kommenttia:

  1. Hehe, viimeisestä kuvatekstistä tuli heti mieleen, kun köyhinä opiskeluaikoina tuli joskus panostettua kalliimpiin teihin. Luin jostain teeblogista, että gyokuron lehdet voi sekoittaa keitettyyn riisiin ja maustaa soijakastikkeella ja muutamalla muulla mausteella, ja saa hyvän päivällisen. Söin siis kaikki lehdet aina useamman haudutuskerran jälkeen, niin sain maksimoitua teehen käytetyt rahat, hyvääkin se muistaakseni oli :)

    VastaaPoista
  2. Haha pitää kai itsekin kokeilla. :D

    VastaaPoista

Teetä mukaan, osa 2

Kirjoitin heinäkuussa takeway-teestä  ja uudesta lasisesta teepullostani. No, sitä iloa ei kestänyt kauaa. Ensinnäkin käytettyäni pulloa par...